Kiitos!
Palaan sinulle pian.
ROOSAla
Toimin artistiuden ja muun luovan työn lisäksi yksityisenä perhepäivähoitajana ROOSAlassa. Se on parasta. Suurin kunnia, suurin ilo. Vähintäänkin yhtä suuri kuin musiikki. Kouluttaudun varhaiskasvatusalan ammattilaiseksi hoitamisen ja musiikin ohella.
Osoite;Koulukuja 5 A, 04200 Kerava
Yhteystiedot;Roosa Toivola - 0405882488moc.liamg%40aloviotasoor
Rakastan viettää päiviä lasten kanssa. Sen valtavan viisauden ja viattomuuden äärellä, joka heissä on. Joka meissä kaikissa on. On niin suuri ilo - tuntuu jopa pyhältä asialta, etuoikeutetulta viettää aikaa ja toimia turvana näille pienille ihmisille. Jotka oikeastaan opettavat vähintäänkin yhtä paljon meitä aikuisia.
ROOSAlassa jokainen saa todella tilan olla oma itsensä; ihmetellä, tutkia, opetella elämää - kiireettä. Kävellä halutessa paljain jaloin, osallistua lounaan tekoon ja arjen tavallisiin niin ihmeellisiin asioihin. Retkeillä luonnossa ja kaupungissa. Ihmetellä rauhassa elämää esimerkiksi ruokakaupassa. Laulaa, tanssia, hassutella. Koen erityisen tärkeäksi antaa lapsille vapauden kokeilla ja uskaltaa toimia mahdollisimman itsenäisesti. Antaa vapauden tuoda leikki sinne, missä usein opitaan toisin. Ja samalla toimia turvana.
ROOSAla -päivissä on läsnäoloa, iloa, liikuntaa, pötköttelyä, lupa poistua pöydästä. Lupa tutkia, etsiä, kokeilla. Ja ennen kaikkea, aikaa tehdä asiat rauhassa.Päiviin kuuluu usein myös esimerkiksi puistoilua, metsäretkiä, maalaamista, yhdessä laulamista, tanssimista, uimahalliretkiä - mitä ikinä keksitäänkään. Joskus voidaan viettää pitkiä hetkiä rappukäytävässä istuen, ihmetellen hissin oven sulkeutumista ja avautumista. Joskus ihmetellen sadepisaroita ja vessanpöntön ääniä. Päikkyhetkissä rentoudutaan satua lukien tai äänimaljoja kuunnellen.
Päivän kulku menee aina lapsen/lasten ehdoilla ja herkästi kuunnellen sitä mitä mikäkin päivä kaipaa. Ja tietenkin, kuunnellen myös mitä itse milloinkin kaipaan. Tämän koen olevan kaiken perusta. Että jokaisella on tila kuunnella itseään, tulla kuulluksi ja nähdyksi - isoilla sekä pienillä. Perhepäivähoidossa olen kuitenkin ennen kaikkea lapsia varten.
Hoitopäiviin kuuluu säännölliset ruokailut ja herkullinen, terveellinen itse tehty ruoka - usein lasten kanssa yhdessä. Jokaisen lapsen erityisruokavaliot otetaan myös huomioon.
Jokaiselle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma yhdessä vanhempien kanssa, jota noudatetaan sisällyttäen tämä hoitopäiviin. Samoin kirjallinen hoitosopimus. Toiminta on kunnan valvomaa ja ohjaamaa.
Hoidossa on ollut aiemmin ihana 2-vuotias tyttö - jonka inspiroimana on hoitopaikka myös nimetty. Ja nyt hoitopaikassa on tilaa useammalle, 1-3 lapselle.
Mikäli tällainen uuden ajan luova ja luonnonläheinen perhepäivähoito tuntuisi sinun lapsellesi sopivalta paikalta viettää päiviä - ota rohkeasti yhteyttä ja jutellaan lisää.
"Asuisitpa täällä niin toisin lapsen hoitoon sulle heti!" - vanhempi Helsingistä
ROOSAlaIhmetellen, Leikkien, Opetellen ILO
Muutamia kuvia ROOSAla hoitopäivistä;