Välillä tuntuu kuin olisin liian hidas elämäänkun toiset saavatlaulunsa valmiiksiminä vasta availen suutanipuhallankuin koettaen onko turvallistapäästää ääneni samaan tilaansitten vihdoin annan sen kaikuaja se kaikuusillä huone on tyhjäovat menneet joja minä luulin olevani rohkeaolenkin vain myöhässä
kunpa osaisin juostamutta harjoittelen vasta

Oon pelännyt niin paljonpelännyt tulevaaja olemassa olevaamahdollisuuksiajotka ovat menneetpelännyt toisen ihmisen ihoapelännyt jääväni yksinmaailmassa, jossaon miljardeja samankaltaisiajotkapelkäävätyhtä paljon kuin minäomaa voimaansa

Huomasin eilenvoin olla tänään eriolla aalto, joka iskeytyy rantaankuohuaahukuttaavetäytyy takaisinvaahtoaa keinuttaa
olla sejoka kasteleekirveleemaistuu suolaltavetää mukaansaroiskaisee
minä muutun sellaiseen on vapaus
ja tänään olen tyyni

Pelkään, ei auta. Pelkään, mahdottomasti.Pelkään, vieläkin. Pelkään, yleensä.Pelkään. Elän silti.

Uskoa uskomattomaanNähdä mahdollisuus mahdottomassaTutustua tuntemattomaanNäkymätön tuoda näkyväksiTarkoitus.

ääni vyöryy ulos riehuttuaan sisällä vuosia, kymmeniäse huutaa kovaakastelee naamantekee työtääntilaakylkiluiden väliinlapaluiden alleuudelle kokonaiselle maailmallese on hienoeikä pelkästään minullese on teille äiditkaikille teilleisätvihdoin teitä kuullaanpidän siitä huolenjotenhurraa!tuolle äänelle jota aina syntymästä asti kaivataanhurraa!nyt se on saapunut tänne

Nyt jos olis joku, joka pitäisJoku, joka ottais syliinKaikki okSanois mulleEi tää niin vakavaa ooSanois senkinMut ketään ei näySekin okVälillä se harmittaa

Elämä kuin nuoralla tanssimistaPelkkää tasapainoiluaYksikinharha-askel ja kokoIlluusio särkyyVahvasta tulee haurasRohkeasta pelokasKauniista rumaSamalla ehkä aidompi kuin koskaanIhminen

riepotteleeravisteleekeinuttaa uneenvain säpsäyttääkseen hereilleilmoittaa olevansa täälläja on hienohellärajupöyristyttäväaivan typeräsaa yhtäkkiä rakastamaan aivan kaikkeasittenantaa luvan nukkuahetken aikaaennen kuin taaskoetteleehuomennase on sen tehtävä
elämä

on aikoja, joita en muistasilti tunnenhetkiä, jotka piirtyvät vahvasti mieleenmutta joista en saa otettaaamuja ilman valoaja yön kirkkausvuosia, jotka juoksevatpäiviä ontosti pysähtyneitäon ainaeikä koskaan enääpalasia tarinastajoka voi olla totuussamaan aikaan suuri huijaus

on kolme haikaraamuutama sorsa ja lokkion joutsen sekä muurahainenja minä
tässä me ollaanosa etsiiosa oikeitasanoja
samaan aikaan aurinko lämmittääjalkapohjaatuuli nostaa karvat pystyyn suru kuristaa kurkkua

Lamaantuneena on helppo ollaei hyvämutta se on turvallistasamaan aikaan tekee mielirepiä pää irtija silittää hellästi poskeamuttei pysty koskemaan mihinkäänei liikkumaan yhteenkään suuntaansillä mitä jos liikkuu ja suunta on väärämikä häpeä olla tällainenmietin vaan
onko silti ok rakastaa mua?

Odottakaa hetkiehkä viikkokäyn hakemassa itsenitakaisinälkääkä takertuko näihinsanoihin tai ihmetelköjatkakaa puuhiannesillä välin minä teen matkaakotiinupotan paljaat jalkani sammaleeseenpelkoni johonkin kahden kiven väliinnak nak nak huomaanainakin seitsemäntoista tikkaakuulen ääneni laulavanmaailma on kaunisvähintään kolmesti lyön varpaani puunjuuriinluulen niiden murtuvanja jatkan tanssimista